Kolerarokotus

Kolerarokotus suojaa koleralta, joka on akuutti ja rajuoireinen ripulitauti.

Perusrokotussarjaan kuuluu iästä riippuen kaksi tai kolme rokotuskertaa. 

Mitä tautia vastaan kolerarokotus on?

Kolerarokotus suojaa koleralta, joka on Vibrio cholerae -bakteerin aiheuttama akuutti ja vakava ripulitautitauti. Kolera leviää pääasiassa bakteerin saastuttaman veden tai ruoan välityksellä ja sitä esiintyy erityisesti Afrikassa, Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Etelä- ja Keski-Amerikassa.

Kenen kannattaa ottaa kolerarokotus?

Rokotetta suositellaan matkailijoille, jotka altistuvat huonolle hygienialle epidemia-alueilla tai tekevät avustustyötä kolera-alueilla.

Milloin kolerarokotus kannattaa ottaa?

Rokotussarja tulee toteuttaa niin, että viimeinen annos on otettu noin viikkoa ennen matkaa.

Akuutin kuumetaudin aikana rokotusta tulee siirtää.

Millainen on kolerarokotusohjelma?

Täyden rokotesuojan saaminen edellyttää 2-6-vuotiailla lapsilla kolme rokoteannosta ja  ja 7-vuotta täyttäneille lapsille sekä aikuisille kaksi rokoteannosta. Sekä lapsille että aikuisille suositellaan myös tehosteannoksia alla kuvatun mukaisesti.

Aikuisten ja 7 vuotta täyttäneiden lasten rokotusohjelma:

  • ensimmäinen annos päivänä 0
  • toinen annos 1-6 viikon kuluttua ensimmäisestä annoksesta
  • tehosteannos 2 vuoden kuluttua toisesta annoksesta

2-6 -vuotiaiden lasten rokotusohjelma:

  • ensimmäinen annos päivänä 0
  • toinen annos 1-4 viikkoa ensimmäisen annoksen jälkeen
  • kolmas annos vähintään 1 viikko toisen annoksen jälkeen ja 3-6 viikkoa ensimmäisen annoksen jälkeen
  • tehosteannos 6kk kolmannen annoksen jälkeen

Kuinka kauan rokotesuoja kestää?

Perusrokotussarja antaa suojan koleraa vastaan noin 2 vuodeksi aikuisilla ja 6 kuukautta lapsilla.

Alaikäisten rokottaminen 

Toistaiseksi rokotamme alaikäisiä vain Helsingin toimipisteessämme.

Minulla on oma rokoteaine, tarvitsen vain piston

Varaa aika palveluun “rokottaminen, ei rokoteainetta” 

Miten rokotus annetaan

Rokotus annetaan olkalihakseen.

 

Palveluhinnasto

Hinnat sisältävät rokoteaineen ja terveydenhuollon ammattilaisen toteuttaman rokottamisen. 

Ei piilokuluja! Palvelumaksut, toimistomaksut, Kanta-maksut, yms. sisältyvät hintaan.

  • Kolerarokotukset

  • Kolerarokotus, elävä ja heikennetty

    138 €
    Suun kautta otettava
  • Kolerarokotus, inaktivoitu

    138 €
    Suun kautta otettava
  • Kolerarokotus, inaktivoitu, tehosteannos

    60 €
    Suun kautta otettava
  • Palvelumaksu

    0€

Ohjeet rokotukseen tulijalle

  • Saavu toimipisteeseen viimeistään 15min ennen varattua aikaa
  • Pukeudu lyhythihaiseen tai leveä kaula-aukkoiseen paitaan, jolloin rokottaminen sujuu kätevästi
  • Ota mukaasi kuvallinen henkilöllisyystodistus

Merkintä annetusta rokotuksesta kirjataan ArvoTerveyden potilastietojärjestelmään ja se siirtyy OmaKanta-palveluun. Kirjauksessa ilmenee annettu lääkeaine, pistokohta sekä rokotteen antaneen terveydenhuollon ammattihenkilön nimi.

Usein kysyttyä

Ei tällä hetkellä uusia artikkeleita.

Tartu toimeen - varaa aikasi jo tänään!

Haluamme tarjota edullisen ja helpon tavan toteuttaa rokottaminen. Toimintamme ytimessä on potilaan kohtaaminen ihmisenä ja tavoitteenamme on mielenrauhan luominen ja huolien poistaminen.

Varaa aikasi tutkimukseen

ArvoTerveyteen sinun on mahdollista tulla lääkärin lähetteellä tai ilman lähetettä.