Magneettitutkimukseen on mahdollista tulla lääkärin lähetteellä tai ilman lähetettä.
Magneettitutkimukseen hakeudutaan usein lääkärin lähetteellä. Lääkäri tarvitsee esimerkiksi tapaturman, kroonisen vaivan tai sairauden hoitoa päättäessään tarkempaa tietoa hoidon tarpeen aiheuttajasta ja siihen magneettikuvaus on hyvin usein erinomainen vaihtoehto.
Magneettikuvaukseen voi kuitenkin tulla myös ilman lääkärin lähetettä esimerkiksi tapauksessa, jossa on loukannut itsensä tai esiintyy esimerkiksi kroonista selkäkipua. Magneettikuvauksen perusteella voi tarvittaessa asioida lääkärillä keskustelemassa tarvittavista hoitotoimenpiteistä.
Hyvin usein 1,5T magneettikuvaus on käytännössä erinomainen vaihtoehto tarvittavan informaation saamiseksi. Tämän magneettikentän voimakkuutta kuvaavan yksikön lisäksi magneettiputken halkaisija on usein valittavissa. Nykyisin monissa laitteissa on 70cm halkaisijaltaan oleva putki, mikä helpottaa putkeen menemistä ja siellä olemista verrattuna hieman ahtaampaan 60cm putkeen. Käytännössä kuvanlaatuun sillä ei juuri ole merkitystä.
Magneettitutkimus | 198€ |
Suonen sisäinen tehosteaine | 48€ |
Nivelen sisäinen tehosteaine | 148€ |
Palvelumaksu | 0€ |
Tutkimukseen voit varata ajan soittamalla meille numeroon 030 6363 731 tai käymällä meillä paikan päällä Olavinkadulla!
Ennen tutkimusta on täytettävä esitietokaavake, jonka voit kätevästi tulostaa itsellesi jo valmiiksi oheisesta linkistä.
Arvoterveydessä sinut ottaa vastaan magneettikuvaukseen erikoistunut röntgenhoitaja. Hän varmistaa kanssasi, että esitiedot on kirjattu oikein ja mahdollisten implanttien tiedot on tarkistettu ja voidaan varmistua siitä, että kuvaus voidaan suorittaa turvallisesti.
Kuvaus toteutetaan makuuasennossa siten, että kuvattava kohde on keskellä magneetin putkea. Tyypillisesti alaraajoja kuvattaessa pää jää putken ulkopuolelle.
Käyttämämme uusin teknologia mahdollistaa todella nopeat kuvaussekvenssit, jolloin magneetissa ei tarvitse olla pitkään. Kuvausaika on kohteesta riippuen n. 10-20 minuuttia, jonka ajan kuvattavan kohteen on pysyttävä paikallaan magneetissa.
Tutkimuksessa käytetään kohteesta ja kysymyksenasettelusta riippuen tarvittaessa tehosteainetta. Tyypillisesti ilman lääkärin lähetettä tehtävissä tutkimuksissa tehosteainetta ei käytetä ilman erityisen painavaa syytä. Tehosteaineen käytöstä sovitaan aina tutkimuksen yhteydessä erikseen.
Kuvauskohteesta riippuen siihen erikoistunut radiologian erikoislääkäri tuottaa lausunnon tutkimuksesta. Lausunnossa otetaan aina kantaa tutkimuslähetteen tai esitiedoissa mainittuun kysymyksenasetteluun.
Haluamme tarjota edullisen ja helpon tavan toteuttaa magneettitutkimus. Toimintamme ytimessä on potilaan kohtaaminen ihmisenä ja tavoitteenamme on mielenrauhan luominen ja huolien poistaminen.
Et tarvitse lähetettä magneettitutkimukseen. Suosittelemme, että sinulla on lähete, mutta se ei ole välttämätön. Mikäli sinulla ei ole lähetettä niin henkilökuntamme varmistaa kanssasi oikean kuvauskohteen ja laajuuden käyntisi yhteydessä.
Valitettavasti Kela ei korvaa magneettitutkimuksia paitsi tietyissä poikkeustapauksissa. Kysy tarkemmin henkilökunnaltamme.
Tyypillisesti kyllä, mutta joissakin tapauksissa implantti saattaa olla este magneettitutkimuksen toteuttamiselle. Varmistamme implantin soveltuvuuden aina ennen tutkimusta ja sen vuoksi on tärkeää, että sinulla mahdollisimman tarkat tiedot implantista.
MRI on lyhenne termistä magnetic resonance imaging. Sillä tarkoitetaan magneettikuvausta. Magneettikuvaus perustuu elimistössä olevaan veteen ja vedessä olevan vedyn magneettisiin ominaisuuksiin. Magneettikuvauksella saadaan tarkkoja kuvia ihmisen kehon eri osista.
Magneettitutkimus on yksi parhaista lääketieteellisistä kuvantamismenetelmistä. Magneettikuvaus soveltuu erinomaisesti aivojen, tuki- ja liikuntaelimistön sekä vatsan seudun elimien kuvantamiseen. Keuhkojen kuvantamiseen se soveltuu huonommin.
Magneettitutkimus soveltuu hyvin laajasti kehon eri alueiden kuvantamiseen. Sitä käytetään mm. aivojen, selkäytimen, selkärangan, nivelten, olkapäiden, ranteen, polvien ja vatsanalueen elimien kuvantamiseen.
Röntgentutkimus on vanha tutkimusmenetelmä, jossa kuvantamismenetelmänä käytetään ionisoivaa eli röntgensäteilyä. Magneettikuvantamisessa ei käytetä lainkaan haitallista säteilyä. Tutkimus perustuu elimistössä olevaan veteen ja vedessä olevan vetymolekyylin magneettisiin ominaisuuksiin. Magneettitutkimuksella saadaan laaja-alaisemmin tietoa ihmisruumista kuin röntgentutkimuksella.
Magneettikuvauksen ja tietokonetomografian ero perustuu kuvan muodostumisen fysikaalisiin ominaisuuksiin. Tietokonetomografia käyttää kuvan muodostumiseen röntgensäteilyä, kun taas magneettikuvaus käyttää veden magneettisia ominaisuuksia. Siten magneettikuvaus on haitaton tutkimus.
Ultraäänitutkimus ja magneettitutkimus ovat siten samankaltaisia, että ne eivät kumpikaan käytä röntgensäteilyä. Ultraääni perustuu siihen, että elimistöön lähetetään ultraääntä, joka heijastuu eri elimistä eri tavoin. Ultraäänen soveltuvuus tutkimusmenetelmänä on kuitenkin magneettitutkimusta rajallisempi.
Magneettitutkimuksen ja mammografian ero on fyysisessä suureessa. Mammografiassa käytetään röntgensäteilyä, kun taas magneettitutkimuksessa käytetään veden magneettisia ominaisuuksia. Mammografiatutkimus on ensisijainen rintojen tutkimusmenetelmä.
Arvoterveydessä työskentelee radiologian erikoislääkäreitä. He vastaavat magneetti-, mammografia- ja ultraäänitutkimusten tulkinnasta ja antavat ko tutkimuksista lausunnon. Magneetti- ja ultraäänitutkimuksiin kuten ei myöskään laboratoriotutkimuksiin tarvita erikseen lähetettä.
Lapsia voidaan kuvata magneettitutkimuksella kuten aikuisiakin. Pienten lasten osalta tulee kuitenkin huomioida, että tutkimustilanteessa kuvattava kohde tulisi olla paikallaan, jotta kuvista saadaan tarkkoja. Tällöin magneettitutkimus voidaan tehdä sairaalaolosuhteissa siten, että lapsi on nukutettu tai hän on saanut rauhoittavan lääkityksen. Kouluikäiset lapset pystyvät yleensä jo olemaan hyvin paikallaan tutkimuksen ajan.
Ylipaino ei ole este magneettitutkimukselle. On kuitenkin huomattava, että pöydässä, johon potilas asettuu tutkimuksen ajaksi, on painorajoitus. Lisäksi huomattava ylipaino voi olla esteenä ns. magneettiputkeen menemiselle, mutta Arvoterveydessä on käytössä laaja (70cm) magneettikuvauslaite, joten yleensä tämä ei ole esteenä. Tämä riippuu kuitenkin kuvattavasta kohteesta.Mikäli asia mietityttää,. kannattaa olla etukäteen yhteydessä Arvoterveyteen, jolloin voimme yhdessä arvioida tutkimuksen soveltuvuuden.
Imetys ei ole este magneettikuvaukselle. Raskaus ei sinänsä ole este magneettitutkimukselle, mutta ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana magneettitutkimus tehdään ainoastaan välttämättömissä tapauksissa, joissa tarve on lääketieteellisesti perusteltu.
Magneettitutkimukselle ei ole ylä- tai alaikärajaa, eli se sopii kaiken ikäisille.
Magneettitutkimukseen mentäessä metalliesineet, kuten korut ja vaatteissa oleva metalli tulee poistaa. Tämä johtuu siitä, että metalli (erityisesti rauta) aiheuttaa kuvaan virheitä. Irtonainen metalli voi lisäksi lähteä liikkeelle magneettikentässä. Magneettikuvauksessa käytetään yleisesti 1,5 teslan magneettikenttää, joka on noin 30 000 kertaa voimakkaampi kuin maan magneettikenttä.
Kehossa olevat metallit ovat yleensä magneettiyhteensopivia eivätkä yleensä ole esteenä magneettitutkimukselle. Poikkeuksena voivat olla sydämentahdistimet, neurostimulaattorit ja insuliinipumput, vaikka nykyään näitä onkin käytössä paljon myös magneettiyhteensopivina malleina, jotka siis mahdollistavat magneettikuvauksen. Keinotekoinen sydänläppä, lonkkaproteesi, polviproteesi tai murtuman leikkauksessa käytetyt materiaalit eivät ole esteenä magneettikuvaukselle.
Mikäli potilaan kehossa on metallia tai keinotekoinen läppä, on hyvä varmistaa soveltuvuus magneettitutkimukselle. Yleensä ne eivät ole este magneettitutkimukselle. Tällaisessa tapauksessa on hyvä ottaa etukäteen yhteyttä Arvoterveyteen, jolloin voimme yhdessä selvittää potilaan soveltuvuuden tutkimukselle.
Lääkitys ei vaikuta millään tavoin magneettitutkimukseen, eli kuvaukseen mentäessä voi ottaa lääkityksen normaalisti. Ennen tutkimukseen menoa voi myöskin syödä ja juoda normaalisti.
Magneettikuvaus on turvallinen tutkimus kaiken ikäisille. Siinä ei käytetä ionisoivaa eli röntgensäteilyä. Tutkimuksen riskit liittyvät lähinnä kehossa tai kehon ulkopuolella olevaan metalliin. Hoitaja selvittää turvallisuuteen liittyvät seikat yhdessä potilaan kanssa ennen tutkimukseen menoa.
Magneettikuvauksessa varjoaineita (tai merkkiainetta) käytetään nykyään yhä harvemmin. Merkkiainetta on historiallisesti käytetty magneettitutkimuksissa, jotta mm. kehon anatomia erottuisi paremmin, mutta laitteiden tarkkuus on kehittynyt niin paljon, että merkkiaineen merkitys on huomattavasti vähentynyt.
Magneettitutkimuksessa käytetty varjoaine on paremmin siedetty kuin röntgentutkimusten varjoaine. Varjoaineen käyttöön liittyy kuitenkin aina pieni munuaiskomplikaation riski. Tämä voi olla ongelmallista lähinnä munuaisen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla.
Arvoterveyden hintataso on suomalaisittain edullinen, mutta eurooppalaisella tasolla olemme keskihintainen. Tämä hintataso on vallinnut Euroopassa viimeisen 10–15 vuoden ajan. Suomessa magneettikuvauksen hintataso on jäänyt historiallisista syistä korkeaksi.
Arvoterveys tarjoaa uusinta huippudiagnostiikkaa, ja tavoitteenamme on saada se kaikkien ulottuville. Terveysteknologia kehittyy nopeasti ja Arvoterveys on ottanut käyttöön ensimmäisenä Suomessa viimeisintä magneettikuvausteknologiaa hyödyntävän uuden 1,5T MRI-laitteen. Sen avulla kuvausaika eli potilaan laitteessa viettämä aika pystytään pitämään merkittävästi aiempaa lyhyempänä tinkimättä kuvaussekvenssien määrästä tai korkeasta kuvanlaadusta. Tutkimukset sisältävät aina elinspesifisen radiologian erikoislääkärin lausunnon. Arvoterveyden asiantuntijoina toimivat kokeneet ja arvostetut suomalaiset radiologian erikoislääkärit. Lääketieteellisestä laadusta emme missään tapauksessa tingi.
Potilaan magneettikuvauslaitteessa viettämä aika on lyhentynyt uusimman laite tekniikan avulla. Magneettikuvauksen vaatima aika Arvoterveydessä on pääsääntöisesti 15–20 minuuttia.
Magneettitutkimus ei edellytä erityisiä valmisteluja. Tutkimusta edeltävänä aamuna voi syödä ja juoda normaalisti sekä käyttää mahdollista lääkitystä. Myös tutkimuksen jälkeen voi elää täysin normaalisti.
Magneettitutkimukseen tultaessa varmistetaan, ettei potilaalla ole esteitä tutkimukselle. Tämän jälkeen potilas pääsee pukukoppiin. Mikäli vaatteissa ei ole metallia, potilas voi mennä omissa vaatteissa kuvaukseen. Hoitaja saattaa potilaan kuvaushuoneeseen. Kuvauskohteesta riippuu, mennäänkö magneettikuvauslaitteeseen pää vai jalat edellä. Tämän jälkeen potilas on tutkimushuoneessa noin 10–20 minuuttia. Hoitaja tulee lopuksi hakemaan potilaan ja saattaa tämän pukukoppiin.
Magneettitutkimuksen kesto riippuu kuvattavasta kohteesta ja mitä tietoa kuvattavasta kohteesta halutaan saada. Tyypillisesti kuvaus kestää 10–20 minuuttia. Lisäksi tehdään esivalmisteluja, kuten asettautumista tutkimuspöydälle ja esitietolomakkeen täyttämistä. Yhteensä magneettikuvaukseen on hyvä varata 30 minuuttia.
Magneettitutkimuslaite on iso pyöreä laite, jonka sisällä on iso aukko. Potilas asettuu tutkimuspöydälle, joka menee magneettitutkimuslaitteen sisään kuvauksen ajaksi. Riippuu kuvattavasta kohteesta, mennäänkö sisään jalat vai pää edellä.
Selän alueella kuvataan tyypillisesti joko kaularankaa tai alaselkää. Myös rintarankaa kuvataan toisinaan. Magneettikuvassa nähdään hyvin selkäydin, hermot, luiset rakenteet sekä selkäydinkanavaa ympäröivät pehmytosat. Kiinnostuksen kohteena on yleensä, onko jokin hermo puristuksissa. Tyypillisiä syitä hermon puristukselle ovat välilevyn pullistumat tai kuluman aiheuttama juuriaukon ahtauma. Joskus selän tutkimuksissa paljastuu myös murtumia tai kasvaimia.
Olkapään magneettikuvauksessa etsitään yleensä syitä kivulle. Tyypillisimpiä syitä kivulle ovat kiertäjäkalvosimen tulehdukset tai repeämät, mutta myös olkanivelen sisäiset ongelmat, kuten labrum-repeämät tai rustopinnan vauriot.
Alaselän eli ristiselän magneettikuvauksessa haetaan tyypillisesti syytä selkäkivulle tai alaraajaan säteilevälle kivulle. Syitä kivulle voivat olla hermopuristus, välilevyn pullistuma tai kuluman aiheuttama juuriaukon ahtauma.
Tutkittaessa lantion aluetta magneettitutkimuksella, potilaan oireille voi löytyä monia syitä. Oireilun syyksi voi paljastua nivelrikko lonkkanivelessä tai tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat, kuten jännekiinnitysten ärsytystila. Myös pikkulantion alueella olevat elimet – naisilla gynekologiset elimet ja miehillä eturauhanen – voivat aiheuttaa oireilua.
Lantionseudun magneettitutkimus on hyvä tutkimusmenetelmä tämän alueen oireilun selvittämiseksi, koska sillä saadaan hyvin näkyviin koko lantion alueen luut ja pehmytosat.
Kun magneettitutkimuksella tutkitaan kaularankaa, yleensä etsitään syytä kaularangan kivulle tai sieltä säteilevälle kivulle. Syinä voivat olla hermopuristukset tai hermopinteet, jotka aiheutuvat esimerkiksi välilevyn pullistumasta (diskusprolapsi). Vanhemmalla väestöllä voi olla kaularangassa kulumaa, joka aiheuttaa juuriaukkojen ahtautumista ja hermopinnettä. Oireet voivat myös tulla kaularangan luusta tai ympäröivistä pehmytosista. Nämä kaikki näkyvät magneettikuvauksella hyvin.
Magneettitutkimus soveltuu hyvin nivelrikon tutkimiseen. Magneettikuvissa näkyvät esimerkiksi nivelrikko, siihen liittyvät rustovauriot, ja monet muut tekijät.
Nivelrikko on nivelessä tapahtuva luisten pintojen välinen kulumamuutos, jossa rusto on joko osittain tai kokonaan kulunut ja luustoon on tullut muutoksia. Nivelrikkoon kuuluu tyypillisesti, että toisinaan se aiheuttaa kipua ja toisinaan se on vähemmän kivulias.
Kipuvaiheessa nähdään magneettikuvauksessa usein ympäröivissä luissa niin sanottua hohkaluuödemaa, eli luun nestepitoisuus on noussut. Tästä usein aiheutuu nivelrikon pahenemisvaiheen kivut, jolloin niveleen muodostuu myös helpommin nestettä.
Magneettitutkimus soveltuu erinomaisesti syövän tai kasvaimien etsimiseen, sillä magneettikuvassa näkyvät hyvin pehmytosat, luut ja muut rakenteet. Myös kasvaimet erottuvat magneettikuvassa hyvin.
Magneettitutkimuksen suurimpia sovellusalueita ovat tuki- ja liikuntaelimistön kuvaukset, erityisesti urheiluvammat. Magneettikuvassa näkyvät pienetkin lihasrevähtymät. Myös vamman laajuus pystytään näkemään tarkasti. Tämä auttaa hoitavaa lääkäriä, esimerkiksi ortopediä, tekemään päätöksen, vaatiiko tilanne esimerkiksi leikkaushoitoa.
Kun kuvaus on päättynyt, hoitaja hakee potilaan tutkimushuoneesta, jonka jälkeen potilas voi mennä pukukoppiin vaihtamaan ylle omat vaatteensa. Magneettitutkimuksen jälkeen potilas voi viettää täysin normaalia elämää. Magneettikuvaus ei vaadi mitään jälkitoimia.
Magneettikuvauksen jälkeen ei tarvitse peseytyä, sillä tutkimuksessa ei käytetä esimerkiksi rasvaa tai geeliä. Omat vaatteet ja ulkovaatteet voi pukea tutkimuksen jälkeen normaalisti.
Kun asiakas käy magneettitutkimuksessa Arvoterveydessä, radiologian erikoislääkäri antaa kuvista lausunnon. Meillä lausunnon antavat elinspesifit asiantuntijat, jotka ovat erikoistuneet ja syventäneet tietämystään tietyiltä osa-alueilta. Esimerkiksi aivojen magneettikuvista lausunnon antaa aivoihin erikoistunut radiologian erikoislääkäri, nivelien magneettikuvista niveliin erikoistunut radiologian erikoislääkäri
Lausunto on pääsääntöisesti valmis seuraavana arkipäivänä. Päivystystapauksissa tai muissa kiireellisissä tapauksissa potilas tarvitsee lausunnon nopeasti ja saa sen Arvoterveydessä odottaessa.
Lausunto on nähtävissä OmaKannassa, jossa lausunto myös säilyy tulevaisuutta varten
Magneettitutkimuslaitteita valmistavat isot kansainväliset yritykset, muun muassa GE, Siemens ja Philips, näiden merkkien markkina osuus maailmassa on arviolta noin 90%. Suomessa ei valmisteta magneettitutkimuslaitteita.
Eri valmistajien magneettitutkimuslaitteilla ei ole merkittäviä eroja. On enemmin tottumiskysymys, mitä on aiemmin käyttänyt ja mihin on tottunut, mutta varsinaista eroa ei ole. Kuten esimerkiksi autojen kanssa, toimittajien ja laitteiden väliset erot ovat lähinnä mielipidekysymyksiä.
Magneettitutkimuksen hinta riippuu toimijasta. Arvoterveydessä magneettikuvauksen hinta on 198 € / tutkimus. Tähän ei lisätä mitään lisämaksua, esimerkiksi toimistomaksua.
Magneettitutkimukset ovat historiallisista syistä olleet Suomessa suhteellisen kalliita moniin eurooppalaisiin maihin nähden. Arvoterveyden hintataso on suomalaisittain edullinen, mutta eurooppalaisittain keskihintainen.
Nykyään ei enää magneettitutkimuksista saa Kela-korvausta.
Arvoterveyden magneettitutkimusten kuvantamisprosessi ei eroa merkittävästi muista toimijoista –julkisista tai yksityisistä. Ainoa ero muihin yksityisiin toimijoihin nähden on hintamme. Kuvantamislaitteemme, kuvantamisprosessi ja otetut kuvaussekvenssit ovat kansainvälisen standardin mukaisia.
Magneettitutkimuslaite pitää jonkin verran ääntä tutkimuksen aikana. Tästä syystä suojaamme asiakkaan korvia kuulosuojaimilla. Näiden kautta voi olla tarvittaessa yhteydessä henkilökuntaan.
1,5 ja 3 teslan erot liittyvät magneettikentän voimakkuuteen. Tesla (T) on magneettivuon tiheyden yksikkö. 1,5 teslan tutkimuslaitteen magneettikenttä on noin 30 000-kertainen maan magneettikenttään nähden. Tänä päivänä niin maailmalla kuin Suomessa tehdyistä magneettitutkimuksista arviolta 90 % tehdään 1,5 teslan magneettitutkimuksilla.
3 teslan sovellukset liittyvät tiettyihin sairauksiin ja niiden harvinaisiin tiloihin. Tällöin on kyseessä vaativa erikoissairaanhoito. Käytännössä nämä tutkimukset tapahtuvat yliopistosairaaloissa.
Arvoterveydessä magneettitutkimus on edullinen suomalaiseen hintatasoon nähden, mutta eurooppalaiseen hintatasoon suhteutettuna olemme keskihintainen.
Edullinen hintatasomme johtuu mm. siitä, että keskitymme magneettitutkimukseen ja muuhun diagnostiikkaan. Hallintorakenteemme on kevyt ja katerakenteemme sekä –tavoitteemme ovat maltilliset.
Magneettitutkimusta tehtäessä potilas käy makuulle tutkimuspöydälle. Kuvattava kohde pyritään viemään mahdollisimman lähelle laitteen keskustaa. Kuvattavasta kohteesta riippuen laitteeseen mennään sisään jalat tai pää edellä. Esimerkiksi kuvattaessa nilkkaa tai polvea, laitteeseen mennään jalat edellä. Vastaavasti kuvattaessa päätä tai kaularankaa laitteeseen mennään pää edellä.
Kun magneettikuvaus on ohi, potilas voi lähteä kotiin ja elää täysin normaalia elämää. Magneettitutkimus ei vaadi mitään jälkitoimenpiteitä. Potilas saa tutkimuksesta radiologian erikoislääkärin lausunnon, joka on nähtävissä OmaKannasta, jossa se myös säilyy tulevaisuutta varten.
Pyydämme asiakkaita tulemaan noin 15 minuuttia ennen tutkimusaikaa, jotta voidaan käydä läpi turvallisuuteen liittyvät kysymykset ja mahdolliset esteet tutkimukseen osallistumiselle. Asiakkaalta varmistetaan, ettei hänellä ole tiettyjä magneettitutkimukseen liittyviä mahdollisia rajoitteita, kuten sydämentahdistinta tai metallia vaatteissaan tai kehossaan.
Jos magneettitutkimuslaitteeseen vie metallia, se aiheuttaa kuvissa vääristymää. Tutkimusta seuraava hoitaja havaitsee tämän heti, ja metalli voidaan poistaa yhdessä potilaan kanssa. Jalometallit, kuten kulta, eivät haittaa magneettitutkimusta, mutta pääsääntöisesti nekin otetaan pois ennen tutkimusta.
Magneettitutkimus ei tunnu miltään. Laadukkaiden kuvien kannalta on kuitenkin välttämätöntä, että asiakas ja erityisesti kuvattava kohde on paikoillaan. Mikäli kuvauksen aikana liikkuu, kuvaan tulee häiriöitä eli ns. liikeartefaktaa.
Magneettitutkimuksen alussa potilas käy makuulle magneettikuvauspöydälle, ja hoitaja asettaa sopivat kelat kuvauskohteen ympärille.
Asiakas saa kuulosuojaimet, jota painamalla voi hälyttää hoitajan. Jos esimerkiksi asento on huono, voi kutsua hoitajan.
Asetettuaan asiakkaan magneettitutkimuspöydälle hoitaja siirtyy pois tutkimushuoneesta. Hoitaja ohjaa kuvausta tietokonekonsolilta ja varmistaa, että kuvat onnistuvat hyvin. Magneettikuvauksen jälkeen hoitaja palaa tutkimushuoneeseen, ja auttaa asiakkaan pois magneettitutkimuslaitteesta. Tämän jälkeen potilas pääsee pukuhuoneeseen. Lopuksi radiologian erikoislääkäri katsoo kuvat ja antaa niistä lausunnon.