Voiko seulontamammografian vaihtaa toiseen tutkimustyyppiin?
Rintasyöpäseulontaa toteutetaan tosiaan mammografiatutkimuksella, ei muilla menetelmillä. Emme siis valitettavasti voi tutkimustyyppiä muuttaa toiseen esimerkiksi rinnan rakenteen takia. Rintasyöpäseulonta toteutetaan seulonta-asetuksen mukaisesti, ja mammografiakuvaus on valtakunnallinen linjaus rintasyövän seulontatutkimustyypiksi. Emme voi tästä poiketa. Jos seulontamammografiakuvaus vaatii diagnoosiin pääsemiseksi muita tutkimusmenetelmiä lisäksi, asiakas kutsutaan täydentäviin jatkotutkimuksiin, joka voi olla esimerkiksi täydentävä mammografiakuvaus tai ultraäänitutkimus.
Voiko seulontakutsun peruuttaa?
Olemme kunnan valitsema seulonnan toteuttaja, ja olemme velvoitettuja lähettämään seulontaikäisille henkilökohtaisen, kirjallisen kutsun seulontakuvaukseen. ”Rintasyövän seulontaan kutsutaan kaikki 50–69-vuotiaat naiset kahden vuoden välein. Suomessa kunnilla on lakisääteinen velvollisuus tarjota seulonta asukkailleen. Seulontakutsut lähetetään väestörekisteritietojen perusteella, joten kutsun saavat kaikki ikäryhmän naiset. Jokainen päättää itse rintasyöpäseulontaan osallistumisesta. Osallistuminen tai pois jääminen ei vaikuta seulontakutsuihin jatkossa: kaikki […]
Miten toimin, jos kutsussa ilmoitettu tutkimusaika ei sovi minulle?
Jos varattu aika ei sovi tai haluat tulla seulontamammografiakuvaukseen Helsingin toimipisteeseemme, voit vaihtaa aikaa tai perua ajan verkkopalvelussa osoitteessa https://arvoterveys.optomed.com/mis_amp/login.aspx. Verkkopalveluun kirjaudutaan vahvan tunnistautumisen avulla, esimerkiksi pankkitunnuksin.
Saanko kutsun, jos minulla on turvakielto tai en voi asioida verkkopalvelussa?
Jos sinulla on turvakielto, kutsua ei voida lähettää automaattisesti. Olethan yhteydessä asiakaspalveluumme arkisin klo 9-15 puh. 030 636 3731, niin autamme sinua ajan varaamisessa, perumisessa sekä ajansiirrossa.
Miten ArvoTerveys tietää mihin osoitteeseen kutsuni lähetetään?
Kutsu perustuu Väestörekisterissä 1.1.2025 oleviin kotikunta- ja yhteystietoihin. Jos olet muuttanut, ota yhteyttä nykyiseen kotikuntaasi seulontatutkimuksen järjestämiseksi ja mahdollisten lisäohjeiden saamiseksi.
Keitä seulotaan seulontavuonna 2025, ikä ja asuinkunta?
ArvoTerveys toteuttaa KeuSoten alueen mammografiaseulonnat, joihin kutsutaan vuonna 2025 naiset, jotka ovat syntyneet vuosina: 1957, 1959, 1961, 1963, 1965, 1967, 1969, 1971, 1973 ja 1975 ja joiden kotikunta on Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Pornainen, Nurmijärvi tai Tuusula. Kaikki 50-69-vuotiaat naiset saavat kutsun seulontaan seulonta-asetuksen mukaisesti kahden vuoden välein.